Kaikki etsivät rauhaa ja harmoniaa, koska ne puuttuvat elämästämme. Aika ajoin tunnemme ärtymystä, kiihtymystä, rauhattomuutta ja kärsimystä. Kärsiessään ihminen ei pidä kärsimystä itsellään, vaan levittää sitä muillekin. Levottomuus valtaa myös kärsivän ihmisen ympäristön. Myös lähellä olevat tuntevat itsensä levottomiksi ja hermostuneiksi. Tämä ei voi olla oikea tapa elää.

Tarkoitus olisi elää rauhassa itsensä ja muiden kanssa. Ihminenhän on sosiaalinen olento. On elettävä yhteiskunnassa ja tultava toimeen muiden kanssa. Mutta kuinka voimme elää rauhassa? Miten voimme säilyttää rauhan ja harmonian itsemme ja ympäristömme kanssa niin, että muutkin voisivat elää rauhassa?

Mielen valtaa levottomuus. Päästäkseen levottomuudesta on tiedettävä sen alkulähde, kärsimyksen syy. Kun tutkii ongelmaa, huomaa, että alkaessaan muodostaa negatiivisuutta tai muuta mielen epäpuhtautta ihminen tulee väistämättä levottomaksi. Mielen kielteisyys, mielen epäpuhtaus ei sovi yhteen rauhan ja harmonian kanssa.

Kuinka kielteisyys syntyy? Tämäkin ongelma selviää tutkimalla. Tulen onnettomaksi, kun huomaan jonkun käyttäytyvän tavalla, josta en pidä, tai kun sattuu jotain epämiellyttävää. Ei-toivottuja asioita tapahtuu, ja luon itseeni jännitteitä. Toivomani asiat eivät toteudu, tielleni tulee jokin este. Taas luon sisäisiä jännitteitä, alan solmia mieleeni solmuja. Koko elämän ajan sattuu ei-toivottuja asioita; toiveet toteutuvat tai eivät toteudu. Ja tämä reagoinnin prosessi, tiukkojen solmujen solmimisen prosessi, saa mielen ja kehon niin täyteen jännitteitä ja kielteisyyttä, että elämästä tulee kurjaa.

Ongelman voi yrittää ratkaista niin, että mitään ei-toivottua ei tapahdu ja kaikki toiveet toteutuvat. Täytyy kerätä suunnattomasti vaikutusvaltaa, tai jollakulla muulla on oltava niin paljon valtaa, että hän voi tulla tarvittaessa apuun, jolloin ei-toivotut asiat lakkaavat tapahtumasta ja kaikki haluttu tapahtuu. Mutta se ei ole mahdollista. Kenenkään toiveet eivät aina toteudu, kenenkään elämä ei kulje täysin halutulla tavalla ilman, että joskus sattuu jotain ei-toivottua. Toiveittemme ja halujemme vastaisia asioita tapahtuu väistämättä. Joten kysymys kuuluukin: miten voin olla reagoimatta sokeasti ei-toivottujen asioiden tapahtuessa? Miten voin välttää jännitteiden luomista? Kuinka säilyttää rauha ja harmonia?

Intiassa ja muissa maissa viisaat ihmiset ovat tutkineet tätä ongelmaa – kärsimyksen ongelmaa – ja löytäneet siihen ratkaisun. Jos jotain ei-toivottua tapahtuu ja ihminen alkaa reagoida siihen muodostamalla vihan, pelon tai kielteisyyden tuntemuksia, kyseisen henkilön tulisi mahdollisimman nopeasti siirtää huomionsa jonnekin muualle. Voi esimerkiksi nousta ylös ja juoda lasin vettä, jolloin vihan tunne ei pääse kasvamaan ja alkaa laantua. Tai sitten voi alkaa laskea hiljaa mielessään: yksi... kaksi... kolme... tai toistaa jotain sanaa, fraasia tai mantraa, ehkä sen pyhimyksen tai jumalan nimeä, johon luottaa. Mieli keskittyy johonkin muuhun, jolloin kielteisyys vähenee ja vihan tunne laantuu.

Tämä ratkaisu on varsin hyödyllinen: se toimi aikanaan ja toimii yhä. Tämän tekniikan avulla mielen levottomuus tuntuu katoavan. Itse asiassa tämä tekniikka toimii kuitenkin vain tietoisuuden tasolla. Kiinnittämällä huomion toisaalle ihminen tukahduttaa kielteisyyden syvälle tiedostamattomaan mieleensä, missä epäpuhtaudet jatkavat lisääntymistään. Pinnalla on rauhaa ja harmoniaa, mutta syvällä mielen kerrostumissa uinuu tukahdutetun kielteisyyden tulivuori, joka purkautuu ennemmin tai myöhemmin.

Osa sisäisen totuuden etsijöistä jatkoi mielen tutkimista syvemmälle. Saatuaan suoran kokemuksen mielen ja materian totuudesta itsessään he huomasivat, että huomion kiinnittäminen toisaalle on vain pakenemista itse ongelmasta. Pakeneminen ei ole ratkaisu. Ongelma on kohdattava. Kun mieleen nousee negatiivisuutta, sitä on vain tarkkailtava, se on kohdattava. Heti, kun ihminen alkaa tarkkailla mielen epäpuhtautta, se alkaa menettää tehoaan. Hitaasti epäpuhtaus häviää ja kitkeytyy pois mielestä.

Tämä on hyvä ratkaisu: se välttää molemmat ääripäät – ilmaisemisen ja tukahduttamisen. Kielteisyyden työntäminen alitajuntaan ei poista sitä; sen ilmaiseminen puheessa tai fyysisesti taas aiheuttaa vain lisää ongelmia. Mutta jos negatiivisuutta tarkkailee, se menettää voimansa ja mieli vapautuu epäpuhtaudesta.

Kuulostaa hyvältä. Mutta toimiiko tekniikka käytännössä? Onko tavallisen ihmisen helppo kohdata kielteisyyttään? Kun ihminen suuttuu, suuttumuksen tunne valtaa hänet niin nopeasti, ettei sitä edes ehdi havaita. Suututtuamme saamme aikaan sanoja ja tekoja, jotka vahingoittavat itseämme ja muita. Myöhemmin, kun viha on väistynyt, suremme ja kadumme tekojamme ja pyydämme anteeksi joltakin henkilöltä tai Jumalalta: "Tein virheen, anna anteeksi!" Mutta seuraavan kerran, kun olemme vastaavassa tilanteessa, reagoimme taas samalla tavalla. Katumus ei auttanut yhtään.

Vaikeus onkin siinä, ettei negatiivisuuden syntyhetkestä olla tietoisia. Negatiivisuus alkaa syvällä tietoisuuden ulottumattomissa, ja saavuttaessaan mielen tietoisen tason se on jo ehtinyt kerätä niin paljon voimaa, että tunne saa valtaansa, eikä sitä pysty tarkkailemaan.

Onko minun siis pidettävä henkilökohtaista avustajaa, joka varoittaa minua joka kerta, kun vihan tuntemus on syntymässä? Koska en voi ennustaa suuttumistani, tarvitsen ympärivuorokautisia avustajia. Sovitaan, että olen onnekas – varani riittävät näihin avustajiin, ja olen juuri suuttumassa. Avustajani huomauttaa minulle, että olen suuttumaisillani. Todennäköisesti reagoin kohdistamalla suuttumukseni häneen: "Olipas terävä huomio! Tästäkö minä sinulle maksan?" Suuttumus valtaa minut niin, etteivät hyvät neuvot auta.

Entäpä jos järki voittaa, enkä suutu avustajalleni. Sen sijaan kiitänkin häntä. Istuudun ja tarkkailen suuttumustani. Onnistuuko se? Heti, kun suljen silmäni tarkkaillakseni suuttumusta, sen kohde – ihminen tai tapahtuma – piirtyy mieleeni. Tällöin en enää tarkkaile suuttumusta. Tarkkailen tunteen ulkoista ärsykettä. Sekään ei auta asiaa, vaan lisää vain ärtymystäni. On äärimmäisen vaikeaa tarkkailla vaikeaselkoista suuttumuksen käsitettä, abstraktia tunnetilaa, erottamalla se ulkoisesta asiayhteydestään.

Lopullisen totuuden löytäjällä oli kuitenkin aito ratkaisu ongelmaan. Buddha huomasi, että kun mieleen alkaa muodostua epäpuhtautta, kaksi asiaa tapahtuu samanaikaisesti fyysisellä tasolla. Ensimmäinen fyysinen tapahtuma on, että hengitys menettää luonnollisen rytminsä. Kun mieleen tulee negatiivisuutta, hengitys muuttuu raskaammaksi. Tämä on helppo huomata. Vaikeammin havaittavalla tasolla kehossa muodostuu biokemiallinen reaktio, jokin tuntemus. Jokainen mielen epäpuhtaus muodostaa kehon johonkin osaan jonkinlaisen tuntemuksen.

Tästä seuraa käytännöllinen ratkaisu ongelmaan. Tavallinen ihminen ei voi tarkkailla mielen abstrakteja epäpuhtauksia – abstraktia pelkoa, suuttumusta tai intohimoa. Mutta oikean harjoittelun avulla on helppo oppia tarkkailemaan hengitystä ja kehon tuntemuksia, jotka molemmat ovat yhteydessä mielen epäpuhtauksiin.

Hengitys ja kehon tuntemukset auttavat kahdella tavalla. Ne ovat henkilökohtaisten avustajien kaltaisia: heti, kun negatiivisuutta alkaa muodostua, hengityksen luonnollisuus katoaa. Se kertoo, että jotain on vialla. En voi suuttua hengitykselleni; minun on otettava varoitus vastaan. Samanaikaisesti kehon tuntemukset kertovat, että jotain on tapahtumassa. Varoituksen saatuani alan tarkkailla hengitystäni ja tuntemuksiani, ja huomaan, että epäpuhtaus alkaa hävitä mielestäni.

Tämä psykofyysinen ilmiö on kuin mitalin kaksi puolta. Toisella puolella ovat mieleen muodostuvat ajatukset ja tunteet. Toisella puolella ovat kehon tuntemukset ja hengitys. Jokainen ajatus tai tunne ja jokainen mielen epäpuhtaus vaikuttaa senhetkiseen hengitykseen ja tuntemukseen. Tarkkailemalla hengitystä tai kehon tuntemuksia voi siis tarkkailla mielen epäpuhtauksia. Sen sijaan, että juoksisin ongelmaa karkuun, kohtaankin sen sellaisena kuin se on. Huomaan, että epäpuhtaus menettää tehonsa. Se ei enää valtaa mieltäni kuten ennen. Jos pysyn lujana, epäpuhtaus katoaa lopullisesti, ja voin olla rauhallinen ja onnellinen.

Näin itsetarkkailutekniikan avulla voi nähdä todellisuuden molemmat puolet, sekä sisäisen että ulkoisen. Aiemmin keskityin vain ulkoiseen maailmaan sivuuttaen sisäisen totuuden. Etsin onnettomuuteni syytä ulkopuolelta, syytin ulkoisia olosuhteita ja yritin muuttaa niitä. Olin tietämätön sisäisestä todellisuudesta. En ymmärtänyt, että kärsimyksen syy löytyy sisältä, omasta sokeasta tavastani reagoida miellyttäviin ja epämiellyttäviin tuntemuksiin.

Nyt harjoiteltuani voin nähdä myös mitalin toisen puolen. Voin tarkkailla hengitystäni ja sisäisiä tapahtumiani. Mitä seuraankin, hengitystä tai tuntemusta, tavoitteeni on ainoastaan tarkkailla sitä menettämättä mieleni tasapainoa. Lakkaan reagoimasta ja lisäämästä kurjuuttani. Sen sijaan annan epäpuhtauksien ilmetä ja häipyä pois.

Mitä enemmän tekniikkaa harjoittelee, sitä nopeammin pääsee eroon kielteisyydestä. Hiljalleen mieli vapautuu epäpuhtauksista ja puhdistuu. Puhdas mieli on aina täynnä rakkautta – pyyteetöntä rakkautta muita kohtaan; täynnä myötätuntoa muiden virheitä ja kärsimystä kohtaan; täynnä iloa muiden menestyksestä ja onnellisuudesta; täynnä tyyneyttä kaikissa tilanteissa.

Kun saavuttaa tämän vaiheen, koko elämän rakenne alkaa muuttua. Sen jälkeen ei ole enää mahdollista sanoa tai tehdä mitään, mikä häiritsisi muiden rauhaa ja onnellisuutta. Tällöin tasapainoinen mieli ei hyödytä ainoastaan itseään, vaan auttaa myös muita saavuttamaan rauhan. Tällaisen ihmisen ympäristö täyttyy rauhasta ja harmoniasta, ja se alkaa vaikuttaa muihinkin.

Kun ihminen oppii säilyttämään tasapainon sisäisten kokemustensa kanssa, hän oppii kohtaamaan myös ulkoiset tilanteet objektiivisesti. Tässä objektiivisuudessa ei ole kyse eskapismista tai välinpitämättömyydestä maailman ongelmia kohtaan. Vipassanameditoijasta tulee herkempi havaitsemaan muiden kärsimystä, hän tekee parhaansa helpottaakseen sitä tulematta itse levottomaksi pitäen mielen täynnä rakkautta, myötätuntoa ja tyyneyttä. Hän oppii oikeanlaista kiintymättömyyttä – kuinka olla osallisena ja läsnä muiden auttamisessa säilyttäen samalla oman mielen tasapainon. Näin voi pysyä rauhallisena ja onnellisena edistäen samalla muiden rauhaa ja onnea.

Tätä Buddha opetti: elämisen taitoa. Hän ei koskaan perustanut tai opettanut mitään uskontoa tai "ismiä". Hän ei neuvonut oppilaitaan harjoittamaan riittejä tai rituaaleja, sokeita tai tyhjiä muodollisuuksia. Hän opetti havainnoimaan luontoa sellaisena kuin se on tarkkailemalla sisäistä todellisuutta. Tietämättömyyttään ihminen reagoi jatkuvasti tavalla, joka on vahingollinen sekä itselle että muille. Kun syntyy viisautta – viisautta nähdä todellisuus sellaisena kuin se todella on – ihminen alkaa vapautua tavastaan reagoida. Kun ihminen lakkaa reagoimasta sokeasti, syntyy todellinen kyky toimia; tällöin toiminta perustuu tasapainoiseen mieleen, joka näkee ja ymmärtää totuuden. Tällöin toiminta voi olla ainoastaan myönteistä ja luovaa, itseä ja muita auttavaa.

Tarvitaan vain neuvo, jonka jokainen viisas ihminen on aina antanut: tunne itsesi. On tunnettava itsensä muutenkin kuin älyllisellä, ajatusten ja teorian tasolla. Myöskään sellainen emotionaalinen tai hartaan uskonnollinen taso ei riitä, jossa hyväksytään sokeasti jotain, jota on kuultu tai luettu. Tällainen tieto ei ole riittävää. Todellisuus on tunnettava todellisuuden tasolla. On omakohtaisesti koettava tämän psykofyysisen ilmiön todellisuus. Vain suora kokemus todellisuudesta vapauttaa mielen epäpuhtauksista, pois kärsimyksestä.

Oman todellisuuden suoraa kokemista itsetarkkailun avulla kutsutaan vipassanameditaatioksi. Buddhan aikaan Intiassa puhutulla kielellä passana tarkoitti avoimin silmin näkemistä, kun taas vipassana tarkoitti asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat; ei ainoastaan sellaisina, miltä ne näyttävät. On päästävä näennäisen totuuden tuolle puolen, kunnes saavutetaan koko psykofyysisen rakenteen perimmäinen totuus. Koettuaan tämä totuuden ihminen lakkaa reagoimasta sokeasti, lakkaa muodostamasta uusia epäpuhtauksia, ja vanhat epäpuhtaudet alkavat hiljalleen hävitä. Hän voi päästä kurjuudestaan ja kokea onnellisuuden.

Vipassanameditaatiokursseilla annettavassa opetuksessa on kolme vaihetta. Ensin kurssilaisen on pidättäydyttävä häiritsemästä teoin tai sanoin muiden rauhaa ja harmoniaa. On mahdotonta vapautua mielen epäpuhtauksista, jos samalla toimii sanoin tai teoin tavalla, joka tuottaa lisää epäpuhtauksia. Siksi harjoittelun aikana on keskeistä noudattaa tekniikan edellyttämiä sääntöjä. Kurssilainen pidättäytyy tappamisesta, varastamisesta, seksuaalisesta toiminnasta, valehtelemisesta ja päihteistä. Pidättäytymisen ansiosta mieli voi rauhoittua riittävästi käsillä olevan tehtävän suorittamiseen.

Toisessa vaiheessa kehitetään levottoman mielen hallintaa harjoittelemalla sen keskittämistä yhteen kohteeseen, hengitykseen. Tavoitteena on keskittää tarkkaavaisuus mahdollisimman pitkäksi ajaksi hengitykseen. Kyse ei ole hengitysharjoituksesta, tavoitteena ei ole hengityksen sääteleminen. Tarkkaillaan luonnollista hengitystä, sen virtaamista sisään ja ulos. Mieli rauhoittuu edelleen eikä vahingollinen negatiivisuus enää valtaa sitä. Samalla mielen keskittyminen paranee, mieli terävöityy ja muuttuu läpitunkevaksi, mitä tarvitaan työskentelyyn.

Kaksi ensimmäistä vaihetta, moraalinen toiminta ja mielen hallinta, ovat sinänsä tarpeellisia ja hyödyllisiä, mutta ne johtavat vain itsehillintään ja tukahduttamiseen, ellei edetä kolmanteen vaiheeseen: mielen puhdistamiseen epäpuhtauksista ja sisäisen todellisuuden näkemiseen. Tästä vipassanassa on kyse: oman todellisuuden kokemisesta systemaattisen ja maltillisen itsetarkkailun avulla. Tarkkailun kohteena on jatkuvasti muuttuva mielen ja kehon jatkumo, joka ilmenee psykofyysisinä tuntemuksina. Tämä on Buddhan opetuksen kulmakivi: itsetarkkailun avulla tapahtuva puhdistautuminen.

Sitä voi harjoittaa kuka tahansa. Kaikki kärsivät. Se on yleismaailmallinen sairaus, johon tarvitaan yleismaailmallinen lääke. Siihen ei tarvita oppisuuntia tai dogmeja. Kun joku kärsii vihasta, ei puhuta buddhalaisesta, hindulaisesta tai kristillisestä vihasta. Viha on vihaa. Kun joku kiihtyy ja suuttuu, kiihtymys ei ole kristillistä, hindulaista tai buddhalaista. Sairaus on yleismaailmallinen. Myös lääkkeen on oltava yleismaailmallinen.

Vipassana on tällainen lääke. Kukaan ei voi väittää vääräksi ohjetta elää niin, että kunnioittaa muiden rauhaa ja harmoniaa. Kenenkään mielestä ei ole väärin kehittää oman mielen hallintaa. Kukaan ei vastusta sellaista oman todellisuuden näkemistä, jonka avulla voi vapautua mielen negatiivisuudesta. Vipassana on yleismaailmallinen ratkaisu ongelmiin.

Todellisuuden näkeminen sellaisena kuin se todella on, sisäistä todellisuutta tarkkailemalla – se on itsensä tuntemista todellisella, kokemusperäisellä tasolla. Harjoittelun avulla voi päästä eroon epäpuhtauksien aiheuttamasta kurjuudesta. Karkeasta, ulkoisesta ja näennäisestä totuudesta edetään mielen ja aineen perimmäiseen totuuteen. Sen jälkeen on jäljellä enää totuus, joka on mielen ja aineen sekä ajan ja paikan tuolla puolen, ehdollistuneen todellisuuden suhteellisuuden tuolla puolella; täydellinen epäpuhtauksista ja kärsimyksestä vapautumisen totuus. Sillä ei ole merkitystä, minkä nimen haluaa antaa tälle perimmäiselle totuudelle, se on kaikkien lopullinen päämäärä.

Toivon, että te kaikki saatte kokea tämän perimmäisen totuuden. Toivon, että kaikki ihmiset pääsevät eroon kärsimyksestä. Toivon, että kaikki saavat nauttia todellisesta onnellisuudesta, todellisesta rauhasta ja todellisesta harmoniasta.

OLKOOT KAIKKI OLENNOT ONNELLISIA